Scoogie Bros

Esa Ojala

Esa Ojala

Kesän -77 ulkorakennusten maalaussession päätteeksi tyhjiksi tulleet maaliämpärit toivat ensikosketuksen rummutuksen maailmaan. Äänen pehmentämiseksi tyhjät typpilannoitesäkit toivat ratkaisun kiinnitettyinä kireälle vanhalla kuparoidulla ukkosenjohdatinlangalla pohjattomien maaliämpäreiden ympärille. Peltien korvikkeina toimivat 10 litran kurkkupurkkien irrotetut kannet ja kapuloiksi noudettiin ojanpiitassa kasvavista pajuista moralla sopivat pätkät.

Lukioaikana saimme kannustavan ja innostavan Raimon aikaansaannoksena kasaan oppilasorkesterin, johon kuuluivat Antti, "Julia", "Vetku", Esa V., Jukka, Anneli ja Eppu. Orkan koulukeikasta -80 on yksi biisi myös Scoogien ohjelmistossa, nimittäin "Järkytyin" eli "All Shook Up". Eli musiikki elää!!! Tuosta fiftariajasta jäivät itselleni lähtemättömänä mieleen Dave Taylor Band, Chubby Checker, Jerry Lee Lewis, Teddy & The Tigers, Freddie Falcon ja viimeisimpänä edelleen kuunneltava Stray Cats.

Vuonna -97 hankin ensimmäiset oikeat rummut ja heitin muutaman keikan Tsheljabrinsk Dynamo -bändin hätäapurumpalina. Järjestöveljeys saattoi lopulta meidät Kalsin, Jamon, Mapen ja Epun yhteen musiikillisella saralla, joka on aktivoitunut kiitos meitä kannustaneiden veljien ja ystäväpiirin ansiosta, ja saa meidät jatkamaan tulevaisuuden hamaan asti...

Esa Ojala

-Esa Ojala-

 

Esa Ojala in Memoriam (1962-2012)

Helmikuun lopussa 2012 saimme kuulla suru-uutisen. Scoogie Bros -rumpali Esa Ojala menehtyi 27.2.2012 hieman alle 50 vuoden iässä. Esan muistoa kunnioittaen Scoogie Bros on julkaissut singlen nimeltään "Tyylini tää", jonka sanoitus aukeaa koskettavalla tavalla sanoittajamestarin ennenaikaisen poismenon jälkeen. Laulun tulkitsee vieraileva tähti, vahvaääninen Jori Lilja. Singlestä on tehty kuvakollaasivideo, joka on julkaistu 10.3.2012 Youtubessa, ko. video löytyy myös tämän saitin videopalstalta.

Esan poismenon jälkeen Scoogie Brosin rumpujen taakse on istuutunut Veli Peltola.